sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Wappuaaton munkit

Wapuksi matkustimme maalle serkkujen luo kyläilemään. Ohjelmassa oli munkkien paistoa mukavassa seurassa. Munkkitaikinaan tarvittiin:
- 1,5 dl vettä
- 1 prk maitorahkaa
- 50 g hiivaa
- 1 tl suolaa
- 1 dl sokeria
- 1 muna
- 1rkl kardemummaa
- 8 dl vehnäjauhoja
- 50 g voita
Paistamiseen ruokaöljyä ja sokeria päälle!
Lämmitä vesi kuumaksi ja sekoita maitorahkan kanssa. Kun seos on kädenlämpöistä, lisää siihen hiiva.
Lisää joukkoon sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi.

Sekoita joukkoon jauhot n. 1-2 dl kerrallaan. Loppuvaiheessa joudut alustamaan taikinaa käsin.
  
Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä kunnes sen koko on tuplaantunut.
Kun taikina on kohonnut jaa se 24 yhtä suureen osaan. Palat leivotaan rinkuloiksi.
Anna rinkuloiden kohota sillä aikaa kun rasva lämpiää kattilassa. Rasvaa kannattaa lämmittää keskilämmöllä ettei se käryä.
Rasva on sopivan kuumaa kun siihen laitettu pieni leipäpala alkaa siihen laitettaessa porista. Munkit paistetaan molemmin puolin ruskeiksi. Kattilasta ne kannattaa nostaa ensin talousaperin päälle valumaan, sitten sokeriastiassa pyöriteltäväksi.
Munkit nautitaan hyvässä seurassa ahmien niin monta kuin napa vetää. MasterKasimirin napa veti yhdeksän munkkia!!

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Risottoa Suvin tapaan

Tämän ruokalajin valmistus vaati hieman enemmän aikaa, mutta maku oli ajankäytön arvoista. Ruuan valmistukseen tarvitset;
- 1 sipuli
- 2 valkosipulin kynttä
- 2 rasiaa pinaattia
- 2:n sitruunan kuori raastettuna
- 1 rasia herkkusieniä ( metsäsienetkin käy )
- 2 rasiaa pinaattia
-  2dl soijasuikaleita
- 1 pala parmesanjuustoa raastettuna
- 2 dl kuohukermaa
-  risottoriisiä
- öljyä, kasvislientä, timjamia, pippuria ja suolaa
Soijasuikaleet esivalmistellaan pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko sipulit, pinaatti, herkkusienet ja raasta sitruunankuori sekä parmesan juusto valmiiksi. Laita 1 litra vettä, kaksi kasvisliemikuutiota ja  kaksi laakerilehteä kiehumaan.
Toiseen kattilaan kaadetaan reilusti öljyä ja laitetaan sinne sipulit. Sipulit kuullotetaan öljyssä. Samalla voit paistaa herkkusienet ja soijasuikaleet voissa/öljyssä ja maustaa ne suolalla ja pippurilla.
Lisää sipuleiden sekaan risottoriisiä n 4 dl. Myös riisit kuullotetaan niin, että ne muuttuvat lähesläpikuultaviksi.
Riisin sekaan lähdetään lisäämään kasvislientä hieman kerrallaan koko ajan sekoittaen.
Kasvislientä lisätään n. 1-2dl kerrallaan ja imeytetään se riisiin. Kun liemi on lisätty, lisätään risottoon raastettu sitruunankuori, paistetut sienet ja soijasuikaleet, parmesan ja kerma. Paistetaan vielä pinaatit nopeasti ja lisätään joukkoon. Maustetaan suolalla, pippurilla ja timjamilla.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Tähtivieraita!

Normaalin torstaikokkailun sijaan seuraava reseptikokeilu tehdään tällä viikolla lauantaina. Tuolloin blogiin saadaan ammattimaisempaa otettta kun puikoissa häärii ihan oikea ravintolakokki!! Tervetuloa Suvi :)

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Kasvishampurilainen

 Kouluun lähtijä huikkasi iloisesti toivovansa blogikokkailuksi tehtävän hampurilaisia. Tuo ruoka on nimestään huolimatta periamerikkalainen herkku jonka uudisraivaajat kehittivät eurooppalaisia vaikutteita muunnellen. Perinteisesti hampurilainen koostuu halkaistusta sämpylästä ja sen väliin laitetusta pihvistä. Pihvi tehdään meillä soijarouheesta, sämpylä kiireiden vuoksi ostettiin tällä kertaa kaupasta..
Jos aikaa riittää, kannattaa sämpylät leipoa itse. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavat tätä ohjetta http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=303  mukaillen , muille suosittelen myllyn paras sämpyläjauhopussin kyljestä löytyvää ohjetta.

Soijarouhepihveihin tarvitset:
- tummaa soijarouhetta 5 dl
- 3 kananmunaa
- 4 dl korppujauhoja
- 1rkl soijakastiketta
- 1rkl kasvisliemijauhetta tai grillimaustetta
- 2rkl sipulirouhetta
Muina aineksina meillä oli tällä kertaa:
- lisäkkeeksi ranskalaisia ( uunijuurekset käy myös todella hyvin )
- mausteiksi hampurilaiskastiketta ja ketsuppia, sipulia, tomaattia, suolakurkkua ja cheddarjuustoa
Aloitimme pihvitaikinan valmistamisella. Soijarouhe liotetaan kylmään veteen joka on maustettu soijakastikkeella ja sipulirouheella. Sen jälkeen joukkoon sekoitetaan muut aineet ja annetaan taikinan turvota n. 15 min.
Tämän jälkeen laitoimme raskalaiset uuniin paistumaan ja pilkoimme mausteet valmiiksi. Sipuli kannattaa ensin liottaa kylmässä vedessä, niin sen kuoriminen ja pilkkominen ei aiheuta kyyneliä.
Kun taikina oli seissyt 15 min, paistoimme siitä muotoillut pihvit kuumalla pannulla öljyssä. Tähän hommaan tarvitaan aikuista!!
Hampurilaisen kokoaminen on makuasia josta voi aina kiistellä, joten jokainen kokoaa herkkunsa itse :)
Hampurilainen on niin hyvää ja itsetekemänä vielä parempaa!

torstai 31. maaliskuuta 2011

Kasvispyttipannu

 Pyttipannu keikkuu vuosi vuoden jälkeen koululaisten suosikkiruokien kärjessä. Pakastealtaan valmispyttipannut saavat minut kuitenkin voimaan pahoin.. Tarkoituksena on tänään kehitellä suosikkiruuasta paranneltu kasvisversio. Pyttipannun alkuperäisenä ideana on käyttää edellisten ruokien jäännökset hyödyksi, ja joka kulttuurista löytyy omia versioita tästä jämäraaka-aineiden käytöstä. Italialaisten pizza ja espanjalaisten paella ovat ehkä näistä tunnetuimpia. Meidän jääkaappimme jämäosasto koostuu erilaisten vihannesten ja juuresten paloista, kermaviilistä ja jugurtista. Olisiko tässä ainekset uuteen suosikkiruokaan?

Tarvikkeet:
- muutama peruna
- parit porkkanat
- sipuli ja valkosipuli
- palsternakkaa, selleriä, lanttua (punajuurta, paprikaa, kaalia tai mitä  kaapista sattuu löytymään) 
- 1dl öljyä
- 0,5dl soijakastiketta
- 1tl paprikajauhetta, 1tl pippuria, 0,5tl suolaa, 1rkl hunajaa, 2tl sitruunamehua, yrttejä
- 1 pala halloumia
KASTIKE:
2dl kermaviiliä tai maustamatonta jugurttia
sitruunapippuria ja yrttisuolaa








Kuori ja kuutioi kasvikset.


Sekoita öljy ja mausteet. Kaada kasvisten joukkoon ja sekoita.


Kaada pellille ja siirrä 200 asteiseen uuniin 30 minuutiksi.

Pilko halloumi ohuiksi paloiksi.
Valmista kastike sekoittamalla kermaviiliin tai jugurttiin 2 tl sitruunapippuria ja 1 tl yrttisuolaa.

Kun kasvikset ovat paistuneet 30min, sekoita niitä hieman. Lisää päälle halloumit. Säädä uuni grillivastuksille ja paista veilä 250 asteessa kunnes halloumit ovat saaneet kauniin värin pintaan.
Tarjoile kermaviilikastikkeen ja tuoreen kurkun kera.

Tämä oli TODELLA hyvää!!!

torstai 24. maaliskuuta 2011

Tofu ja curry-kastike


Ainekset:

- Marinoitu tofu ( jos käytät itsevalmistettua tofua on sen marinointi yksinkertaista. Sekoita tomaattisosetta, öljyä ja soijakastiketta 2rkl kutakin sekä haluamiasi mausteita ja anna tofun maustua liemessä muutaman tunnin ajan)
Kastike:
-50 g voita
-0,5 dl vehnäjauhoja
-2 dl kermaa
-3 dl maitoa
-2 tl currya, 1tl paprikajauhetta, hyppysellinen chiliä,
1 tl sitruunapippuria, 1 rkl soijakastiketta, (suolaa).
- Täysjyväriisiä tai karppaajille paistettuja wokkivihanneksia.


 Aloita laittamalla haluamasi määrä riisiä kiehumaan. Kiehuvaan veteen lisätään riisiä sen verran, että riisin päällä on saman verran vettä kuin riisiä on kattilan pohjalla. Sekoitetaan kerran ja annetaan sen jälkeen kiehua hiljalleen. Täysjyväriisin keittoaika on hieman pidempi kuin tavallisen, 35 min.
Tofu kuutioidaan halutun kokoisiksi paloiksi.










Tofut laitetaan paistumaan öljytylle pannulle keskilämmölle. Aloitetaan kastikkeen valmistus sulattamalla voi kattilassa.







 Curry, paprika ja chili kuumennetaan nopeasti rasvassa, tällöin kuivattujen mausteiden maut "aukeavat".







Lisätään joukkoon jauhot ja sekoitetaan nopeasti. Sitten joukkoon lisätään maito ja kerma koko ajan sekoittaen










Annetaan kastikkeen kiehua hiljalleen alhaisella lämmöllä ja maustetaan soijakastikkeella ja sitruunapippurilla. Halutessasi voi lisätä ripauksen suolaa.







 Tofu paistetaan molemmin puolin kullanruskeaksi.







Riisistä valutetaan keitinvesi. Asetellaan kauniisti, nautitaan hyvällä ruokahalulla :)



Tofu on vähähiilihydraattinen ruoka-aine. Vähähiilihydraattisen ruoan etuna voidaan pitää sen insuliitason heilahteluja estävää vaikutusta. Kun insuliinitaso on alhainen, keho ei varastoi rasvaa, eikä haiman sokereita pilkkovat solut joudu rasitukselle. Maalaisjärjellä voisi päätellä vähähiilihydraattisen ruokavalion olevan metabolista oireyhtymää ehkäisevä :)
Täysjyväriisissä hiilihydraatteja on vähemmän kuin valkoisessa riisissä, mutta riisin voi helposti korvata paistetuilla kasviksilla.
T: MansikkaMarja

Ruoka oli hyvää. Kannattaa ostaa marinoitua tofua koska pelkkä tofu on mautonta. Tofun tekeminen oli helppoa, aikuisen on hyvä kuitenkin neuvoa ensimmäisillä kerroilla. Sen jälkeen voi kokeilla yksin.
T: MasterKasimir