Kun kerran puikot on kaivettu naftaliinista niin toiveita valmiista tuotteista satelee. Isänpäivälahjaksi toivottiin kauluria ja siinä olikin sitten haastetta aloittelevalle kutojalle. Suoraan sanottuna ajoittain ketutti koko kauluriprojekti joka vei aikaa mukavemmilta hommilta. Miehen mukaan pitää kuitenkin ajoittain poistua mukavuusalueelta saadakseen kehitystä aikaan.
Tätä kauluria ei ole tehty siis millään ohjeella vaan vapaasti soveltaen tyylejä ja tekniikoita. Puikot vaihtuivat yhdessä tympimisvaiheessa virkkuukoukkuun joka tuntuu tällä hetkellä enemmän omalta työvälineeltä. Lankana 7veljestä ja puikot (ja virkkuukoukku) taisivat olla kokoa 5.
maanantai 14. marraskuuta 2011
perjantai 11. marraskuuta 2011
Villasukat
Aiemmin tuli jo mainittua etten ymmärrä kudontaohjeista mitään. Ala-asteen villasukkaohjekin on kadonnut joten unelmasukkien kutominen oli eräänlainen saavutus. Kun lähikauppaan oli ilmestynyt aivan ihanaa puro-lankaa päätin tarttua toimeen ja tässä nyt tätä tulosta eli ihanat jalan lämmittimet!
Hommaan upposi hieman ennakoitua enemmän lankaa, varmaan varren pituudesta johtuen. Lanka oli todella nopeakutoista ja varren pituus oli siis vähän lyhyempijänteisellekin ihmiselle saavutettavissa. Lankaa kului 4 rullaa. Puikot olivat kokoa 5. Langan nimi näissä sukissa Novitan Puro Kaarna.
Sukan perusohjeen löysin suuren käsityölehden sivuilta, villasukan perusohje. Kiila- ja kärkikavennukset tein kuitenkin eri ohjeella koska jalkateräni ovat melko kapoiset ja perusohjeen sukka pyörii jalassa. Napakamman kavennuksen kantalapun jälkeen saa tällä ohjeella . Samoin kärkivaennus edellämainitulla ohjeella onnistui helposti.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Love is in the air
It's you, it's you, it's all for you
Everything I do
I tell you all the time
Heaven is a place on earth with you
Tell me all the things you want to do
I heard that you like the bad girls
Honey, is that true?
It's better than I ever even knew
They say that the world was built for two
Only worth living if somebody is loving you
Baby now you do
Yhden vuorokauden avioiittokokemuksella voin sanoa että on tämä ihanaa!
perjantai 28. lokakuuta 2011
Auringonnousun aikaan
Aikaiset heräämiset ei ole mun juttu. Joskus se kuitenkin kannattaa sillä eräänä aamuna ihastelimme pikkuisen kanssa aika upeaa auringonnousua.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Sieniä Famun tapaan
Tässäpä nopea karppiresepti jonka tulos on maukasta ja rasittaa erittäin vähän kukkaroa! Reseptin on kehittänyt Kasimirin famu suloisella 70-luvulla opiskelijabudjettiin sopivaksi ravintorikkaaksi ateriaksi.
Tarvitset:
-sieniä pakastimesta
- 1 sipuli
- 3 munaa
- 3 dl maitoa
- persiljaa
- suolaa ja pippuria
- nokare voita paistamiseen
Pilko sipuli ja laita paistumaan pannulle. Lisää sienet, mausta suolalla ja (sitruuna)pippurilla. Sekoita munat, maito ja persilja kulhossa. Lisää munamaitoseos pannulle. Paista kypsäksi. Nauti akuankan ja ruisleivän kanssa.
| Ihan ite!!! |
torstai 13. lokakuuta 2011
Uusiokäyttöinen synttärikortti
Tilasin syntymäpäivälahjaksi jotain itsetehtyä. Sitä saa mitä tilaa! Alkava keski-iän kriisi oli myös oivasti huomioitu, fiksu poika :)
tiistai 11. lokakuuta 2011
Turistit sienessä
Lois Theroux. Mulla ei ole hajuakaan milloin tätä mainiota ohjelmaa esitetään mutta jos töllö sattuu tuolloin olemaan auki, istun kuin naulittuna katsomassa sen alusta loppuu. On käsittämätöntä miten tuo mies saa mitä oudoimmat friikit avoimesti kertomaan asioistaan ja kohteet ovat tähän asti olleet vähintäänkin mielettömän mielenkiintoisia. Viimeksi ohjelmaa katsoessani Louis oli tutustumassa Etelä-Afrikkalaisiin tiloihin joissa viljellään villieläimiä metsästettäväksi. Rikkaat amerikkalaiset matkustavat sitten kyseisille tiloille, valitsevat katalogista haluamansa villieläimen ja heidät kyyditään kätevästi ko. eläimen luo maasturilla jotta he voivat sen ampua. Sairasta.
Ja miten tämä liittyy sitten meidän blogiin. No siten, että tänä "mahtavana" sienivuonna en ole löytänyt juurikaan sieniä. En edes vakiopaikoista. Kiroilin asiaa sisarelleni joka kutsui meidät kylään. Kertoi, että kyllä niitä sieniä varmasti löytyy.
Matkustin siis hieman pohjoisempaan jossa sisareni otti meidät vieraanvaraisesti vastaan. Lähdimme sienestämään, hänen ennalta tarkistamaan paikkaan. Ja niin sitten ajoimme autolla metsätielle ja noin 50 metrin kävelymatkan (liikunta on terveellistä) jälkeen poimimme 20 litraa suppilovahveroita 100m2:n kokoiselta alueelta. Tai siis he poimivat, sisareni lapsineen, Kasimir kun mökötti autossa ja minun oli hankala kumarrella pikkuinen kantorinkassa.
Tuli vaan mieleen että tässäpä olisi oiva liikeidea, myydä sienen metsästysmatkoja urpoille kaupunkilaisille.
Sellasta.

| 1/4 metsästyssaaliista |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)